sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Se tunne, kun...

haluaa jotakin ihan älyttömän paljon, mutta jostain syystä koko ajan löytyy jotain uusia syitä siihen miksei se kannata. Karsin joulukuun alussa yhteen Suomen parhaista cheer joukkueista, Northern Lightsien Timantteihin, ja pääsinkin, mutta rupesin panikoimaan monesta syystä, ja päätin etten aiokaan mennä joukkueeseen.
     Ensinnäkin oon vielä kirjoilla Vaasan lukiossa, eli kirjoitan siellä keväällä, ja sen takia mulle tulis nyt alku vuodesta todella paljon poissaoloja. Aloin miettimään, että jäisin jälkeen muista ja paitsi monesta jutusta, varsinkin kun ne kaikki on jo valmiiks paljon parempia kuin mä. Sitten mietin myös sitä, että en pääsis koskaan Vaasaan perheen luo, koska Timantit on tosiaan yks Suomen parhaista joukkueista, ja siihen pitäis olla valmis sitoutumaan niin isolla tavalla, että poissaoloja ei sais todellakaan olla. Oli myös jotenkin outoa olla kaikkien niiden uusien ihmisten kanssa, kun on ollut sen saman joukkueen kanssa niin monta vuotta.
     Nyt mulla on kuitenki tullu taas kauhee ikävä cheerleadingia, sen harrastamista ja valmentamista, enkä yhtään tiiä mitä mun pitäis tai kannattais tehä. Tuntuu siltä, että oon ihan hukassa ilman koko lajia. Waaaaah.......... :( Anteeksi tällänen pikku purkaus, oli vaan pakko, koska asia pyörii mun mielessä koko ajan ja nään siitä jopa unia! No saa nyt nähä mitä tapahtuu. Valmennuksesta oon lähettänyt jo sähköpostia, mutta vaustausta en oo vielä saanut. Toivon mukaan pääsen valmentamaan jotakin joukkuetta. Harrastamisen suhteen en tiedä yhtään mitä tehdä...

-Emmi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti